Miksi Carrier

Carrierin kulttuurin keskiössä ovat johtajuus, innovatiivisuus ja kestävä kehitys. Globaali läsnäolomme ja vahva sitoutumisemme työntekijöiden osallistamiseen antavat kaikille Carrierin tiimin jäsenille mahdollisuuden kasvaa, oppia ja edetä uralla.

Why CarrierCCR European team at Euroshop 2014 trade fair

Globaali läsnäolo

Maailma on Carrierin työntekijöiden kämmenellä. Carrier kuuluu United Technologies Corporationin UTC Climate, Controls & Security -yksikköön, joten sillä on tukenaan lähes 50 000 työntekijää 180 maassa. Carrierin monimuotoisen henkilöstön yhteisenä tavoitteena on ratkoa haasteita eri puolilla maailmaa, minkä ansiosta se pystyy vaikuttamaan kaikkialla maailmassa.

Paikallinen ote

Vaikka Carrier on kansainvälinen yritys, se tiedostaa myös paikallistason osallistumisen tärkeyden. Meille on tärkeää, että työntekijät osallistuvat yhteisöihin, joissa he asuvat ja työskentelevät. Siksi Carrier rohkaisee monenlaiseen vapaaehtoistyöhön ja hyväntekeväisyyteen.

Sitoutumiseen ja arvoihin perustuvia uria

Carrier on teknologialähtöinen yritys, jonka toiminta perustuu innovaatioille ja johtajuudelle. Ymmärrämme, miten tärkeitä työntekijöiden henkilökohtainen kehitys ja asiakaspalvelu ovat tuloksen kannalta. Carrier on yhteiskuntavastuun ja ympäristönsuojelun edelläkävijä, jonka kaikessa toiminnassa näkyy kestävä kehitys. Ympäristön ja maailman rajallisten luonnonvarojen suojelu on liiketoimintamme kulmakivi. Luontaisen johtajan rooli on meille tärkeä.

Vahva liiketoiminnan suorituskyky

United Technologies Corporation ja Carrier ovat menestyvimpiä yrityksiä kaikilla markkinoillaan, ja ne sijoittuvat jatkuvasti maailman arvostetuimpien yritysten ja brändien joukkoon. Saavutamme kunnianhimoiset tulostavoitteet ja tarjoamme vakaan tuoton sidosryhmille taloustilanteesta riippumatta.



Carrier

Carrier is a world leader in high-technology heating, air-conditioning and refrigeration solutions. Carrier is part of UTC Climate, Controls & Security, a unit of United Technologies Corp., a leading provider to the aerospace and building systems industries worldwide.